Lukijamatkat

Matkustusaika
09.07.2018 - 11.07.2018

Matkakohde
Savonlinna


Koe monta elämystä samalla matkalla: Savonlinnan kesän uutuusooppera Tšaikovskin Patarouva ja Waltteri Torikan konsertti, kaksi taidenäyttelyä, Verlan ruukki ja Kerimäen kirkko sekä muotisuunnittelijan tapaaminen.

Nautimme Waltteri Torikan konsertista.

Ohjelma:

9.7. Lähtö klo 8.00 Helsingistä Kiasman tilausajopysäkiltä kohti Unescon maailmanperintökohdetta Verlan ruukkia. Nautimme kahvin/teen ja suolaisen kahvileivän ennen opastettua kierrosta. Jatkamme Rauhaan, jossa keittolounas Holiday Club Saimaa -ravintolassa. Matka jatkuu Suomen kansallismaisemia ihaillen Punkaharjulle Johanna Oraksen Taidekartanoon. Tutustumme taiteilijan 25-vuotisjuhlanäyttelyyn ja nautimme lasin kuohuvaa. Majoittuminen hotelli Kruunupuistoon, illallinen ravintolassa.

10.7. Aamiainen. Lähtö Savonlinnan torille, jossa vapaa-aikaa. Tutustumme muotisuunnittelija Jukka Rintalaan ja hänen upean pukunäyttelynsä parhaimmistoon. Käymme maailman suurimmassa puukirkossa Kerimäellä. Oppaamme FM Matti Lähesmaa kertoo ikimuistoisella tavalla kirkon ja paikkakunnan historiasta. Lounas ja lepoaikaa hotellissa. Bussimatkalla oopperaan oopperajuhlien PR-päällikkö Aarno Cronvall kertoo Tšaikovskin Patarouvan juonesta ja säveltäjän elämästä. Näytöksen jälkeen yöpala hotellissa.

11.7. Aamiaisen jälkeen kohti Mikkeliä. Lounas Kenkäverossa. Jatkamme Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan. Tutustuminen näyttelyyn oppaan johdolla, jonka jälkeen Waltteri Torikan ja Arto Paju Big Bandin konsertti. Väliaikatarjoiluna kahvi/tee, pieni makea ja suolainen pala. Paluu Helsinkiin noin klo 18.00.

Hinta: 865 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 100 €. Toimitusmaksu 10 €/varaus.

Hintaan sisältyy: kuljetukset tilausbussilla, majoitus, ohjelmassa mainitut ruokailut, opastetut vierailu- ja taidekohteet, konsertti sekä oopperalippu A-katsomossa.

Matkanjohtajana Liisa Huhtala.
Matka edellyttää normaalia liikuntakykyä.

Varaukset ja tiedustelut:

Liisa Huhtala, liisa.huhtala@etelamatkat.fi, puh. 050 5722197
Matkatoimisto ETELÄMATKAT OY